Eero Aho

Kuka kumma on tämä herra?

Eero Aho on mikkeliläinen 37-vuotias isä ja aviomies, Essoten valtuuston puheenjohtaja ja Mikkelin kaupunginvaltuutettu.

Eero on myös  pitkän linjan pelastusalan ammattilainen, joka on työskennellyt Etelä-Savon pelastuslaitoksella kaikissa operatiivisen tason tehtävissä. Kokemusta on mm. perustason ensihoidosta sekä palomiehen ja ylipalomiehen tehtävistä. Nykyin Eero työskentelee päivystävänä palomestarina. Ei mikään turha kaveri!

Eeron oma vaalikone

%%{subpanel.rows-1-184}
%%{subpanel.rows-2-184}
%%{subpanel.rows-1-207}

Perheeni

Tytär (kesäkuussa 11 kk)
Vaimo Anne, sairaanhoitaja
Äiti Anja, sairaanhoitaja (eläkkeellä)
Isä Jukka, turvallisuuspäällikkö ( eläkkeellä)

Harrastukseni

Harrastan liikuntaa päivittäin ja monipuolisesti. Esimerkiksi työmatkani kotoa pelastuslaitokselle kuljen juosten, tai pyöräillen. Kesäisin myös melon ja nautin puhtaasta Etelä-Savon luonnosta. Talvisin minut löytää Mikkelin erinomaisilta hiihtoladuilta.

Liikunnallisten harrastusten lisäksi uuden oppiminen on intohimoni. Luen ja seuraan uutisia aktiivisesti. Myös tutkintoihin johtavia koulutuksia olen suorittanut määrätietoisesti koko työhistoriani ajan.

Koulussa opittua

Ylioppilas, Mikkelin Lyseon Lukio v. 2003

Varusmiespalvelus, Suomen kansainväliset valmiusjoukot, Porin prikaati v. 2004

Pelastajakurssi, palomies-sairaankuljettaja, Pelastusopisto v. 2006

Palo- ja pelastusalan alipäällystötutkinto, Pelastusopisto v. 2008

• Palo- ja pelastusalan päällystötutkinto, tekniikan insinööri Savonia-AMK, Pelastusopisto v. 2015

Sosiaali- ja terveyspalveluiden tuotannon diplomi-insinööriopinnot ovat kesken (diplomityö suorittamatta), Lappeenrannan teknillinen yliopisto

Vaikka läpi harmaan kiven

Luonnetta ja sisua riittää. Hyvä esimerkki sitkeydestä ja päättäväisyydestä on esimerkiksi SM-toistoleuanvetokilpailun voitto. Jos jotain halutaan saavuttaa, niin sen eteen on tehtävä kovasti työtä. Tavoitteeseen pääsylle ei ole oikotietä.

Sama sitkeys on ajanut Eeroa myös poliittisessa toiminnassa. Muutokset eivät välttämättä synny hetkessä vaan pitkäjänteisellä työllä. Ja tätä työtä olen edelleen valmis tekemään!

Tavoitat minut helposti!